Uutta osaamista Projectan tiimiin

16.11.2018

Arto Parkko

Olen 32-vuotias konetekniikan diplomi-insinööri Raisiosta ja lähtöisin Kaakkois-Suomesta Elimäeltä. Olen mielenlaadultani avulias, iloinen, oma-aloitteinen, avoin ja myyntisuuntautunut. Olen ennen Projectaa työskennellyt monenlaisissa tehtävissä, kuten myynnin teknisenä tukena, projektipäällikkönä ja käyttöönottajana hitsausautomaation alalla. Sitä ennen olen myös ollut erinäisissä kunnossapidon tehtävissä metsäteollisuudessa. Työurani alkoi aikanaan keittiökalustevalmistuksesta.

Perheeseeni kuuluu vaimo, 3,5- ja 1,5-vuotiaat vauhdikkaat pojat ja koira. Harrastuksiini kuuluu vapaaehtoinen maanpuolustustyö, suunnistus, kuntoilu, metallimusiikin kuuntelu ja moottoriurheilu.

Projectalla teen myynnin teknistä tukea, peruskonemyyntiä ja tuen muita osa-alueita, kuten esimerkiksi varaosamyyntiä tarvittaessa. Projecta on hyvin ajanmukainen yritys, siellä on mahtava työporukka ja koen olevani henkisessä kodissani!

Petri Leivonen

49-vuotias lahtelainen. Perheeseen kuuluu vaimo, jo aikuiset lapset (3 kpl) sekä kissa. Asustelen Lahden keskustassa ja harrastuksiini kuuluu snookerin pelailu ja musiikki. Lisäksi olen innokas penkkiurheilija – lähestulkoon kaikkiruokainen,
mutta sydäntä lähinnä on jalkapallo ja jääkiekko sekä tietenkin myös snooker.

Olen valtaosan työelämästäni viettänyt erilaisten koneiden kanssa – ensin huoltamalla niitä ja myöhemmin mm. suunnittelemalla erilaisia ratkaisuja niin levykomponenttien, kuin lasin ja alumiininkin käsittelyyn.

Olin edeltävät 12 vuotta lahtelaisen Kirena Oy:n (myöhemmin Elfa Kirena Oy) palveluksessa, jossa olimme yhtenä ensimmäisistä kalustealan yrityksistä Suomessa, tuomassa ”Batch size1”- ajattelua levykalusteteollisuuteen. Ajatuksena oli, että pääosa tuotteista, jotka olivat kaikki asiakkaiden mittojen mukaan ja tilauskohtaisesti tehtyjä, syntyisi mahdollisimman vähin ihmiskosketuksin aina levyvarastosta valmiin tuotteen pakkaukseen.

Kumppaniksi valikoitui Homag-ryhmä edustajanaan Projecta Oy. Heillä oli jo tuolloin tarjottavanaan ylivertainen laitekanta kokonaistoimitukseen. Kokonaistoimitus on tämän kaltaisessa projektissa avainasemassa. Kun kaikki laitteet ja ohjelmistot tulevat samalta toimittajalta, vältytään niin päällekkäisten ohjelmien aiheuttamilta ongelmilta, kuin myös keskenään erilaisten järjestelmien välisiltä konflikteilta. Eikä voida vähätellä myöskään kaikkien after-sales palvelujen saamista kätevästi saman katon alta.

Avainasioita, jotka silloin olivat tärkeitä ja joiden puolesta aion tulevaisuudessakin puhua.

  • Optimointi – tuotantotilat, raaka-aineet, aika ja henkilöt -> kustannustehokkuus
  • Muuttujien käyttö työstöohjelmissa (parametrointi) -> joustavuus
  • Innovatiivisuus -> ”think outside of the box”
  • Automaatio
  • Ergonomia

Näillä ”teeseillä” uskon hedelmälliseen yhteistyöhön niin nykyisten, kuin uusienkin Projecta-asiakkaiden kanssa.

Teemu Pekkola

Olen 41v mies Turusta. Asustelen tässä ihan Projectan vieressä. Olen kolmen lapsen isä ja parin koiran omistaja.
Lähtöisin olen tuolta Kaakkois-Suomesta, Kouvolasta, mutta viimeiset 20 vuotta on tullut täällä Turun seudulla asuttua. Koulutukseltani olen automaatiotekniikan teknikko.

Aikaisempia työnantajiani on ollut mm. Nokia Oy, ABB Service Oy, Sataservice Food Oy sekä Konecranes Service.  Kaikki työt ovat enemmän tai vähemmän liittyneet korjaus-, huolto-, ja asennustehtäviin. Työstökoneet, hitsauskoneet, trukit, nosturit, kuljettimet, ladontakoneet ja erilaiset robotit ovat tulleet tutuiksi viimeisen 20 vuoden aikana.

Harrastuksiini voisi laskea kuntosalin, maastopyöräilyn ja metsästyksen. Olen myös musiikin suurkuluttaja, keikoilla käyn mahdollisimman usein.

Pari ensimmäistä kuukautta Projectalla olen viihtynyt erinomaisesti. Ammattitaitoisten ja mukavien kollegojen kanssa on mielekästä työskennellä. Jokainen päivä on erilainen ja välillä pitkäksikin venyvät työpäivät kuluvat kuin siivillä. Tykkään!

Teija Ahola

Teija Ahola

+358 50 520 0463
graafinen/markkinointisuunnittelija

markkinointi

Tervetuloa Puumessuille 4.-6.9.2019 Projectan osastolle B-326

05-06-2019
Puumessujen teemana vuonna 2019 on tehokkuus Vuoden 2019 teemana on tuotannon tehokkuus ja digitalisaatio. Messut nostavat vahvasti esiin tulevaisuuden puu- ja bioteollisuuden rakennuspalikat kuten automaatio, robotiikka, kunnossapito ja elinkaaren hallinta,…

Altendorf Black Edition -kesätarjous

03-06-2019
– nyt huippukoneet erittäin edullisesti 15.6. saakka, rajoitettu erä Kolme erilaista vaihtoehtoa, kaikissa sama upea ulkoasu. Altendorf F 45 Black Edition ei vaan näytä hyvältä, se on myös samaa luotettavaa…

Cold Gun -ilmajäähdytyssarja pidentää työkalujen käyttöikää

20-05-2019
Positech on amerikkalainen yhtiö, joka tuottaa monimutkaisia osia auto-, moottoripyörä- ja lentokoneteollisuudelle. Yrityksen koneenkäyttäjä Dave Grayllä oli ongelma jyrsittäessä karbiditerillä uria ruostumattomaan teräkseen. Jäähdytysneste aiheutti mikrohalkeamia karbiditeriin, ja ilman jäähdytysnestettä…

Etsimme Business Controlleria vakituiseen työsuhteeseen

17-05-2019
Projecta on teollisuuden kone- ja komponenttitoimittaja, joka tuottaa ammattimaiseen tuloksentekoon tarkoitettuja ratkaisuja. Ratkaisujen laadukkuus ja tuottavuus syntyvät pitkästä toimialakokemuksesta sekä aidosta yhteistyöstä asiakkaan kanssa. Toimitamme alan uusinta teknologiaa maailman johtavilta…

Etsimme varastomiestä/naista vakituiseen työsuhteeseen

15-05-2019
Etsimme  ammattitaitoista varastomiestä/naista vakituiseen työsuhteeseen. Tehtävässä vastaat pienen tiimin kanssa varastotoimintojen sujuvuudesta. Otat vastaan tilaukset ja huolehdit keräilystä trukilla, mutta työhösi kuuluu myös pikkutavaroiden keräilyä. Lisäksi teet mm. lähetyslistat ja…

Ligna-pokkari on julkaistu – lataa omasi!

06-05-2019
Pokkarista löydät tietoa messuista ja pääset tutustumaan messuilla esillä oleviin uutuuksiin ja innovaatioihin. Lataa pokkari tästä! Nähdään messuilla!

Homag ohjelmistot – askel askeleelta tuotanto digitaalisesti haltuun

02-05-2019
Homag esittelee Lignan messuilla tavan ottaa jokainen tuotanto digitaalisesti haltuun. Tuotannon työlista ja tieto on osittain käytettävissä koneenkäyttäjille digitaalisessa muodossa. Tämä aiheuttaa seuraavia haasteita: Miten eri järjestelmistä saatava tieto käsitellään?…

Insipiroidu – HOMAG Ligna-spesiaali on julkaistu!

25-04-2019
Homag esittelee yli viisikymmentä konetta 50000m² alueella Lignan-messuilla. Lehti on nyt ladattavissa alla olevasta linkistä ja esillä on messujen kohokohdat HOMAG:n osalta HALLI 14 Integroituja, kokonaisvaltaisia solukonsepteja useissa teholuokissa eri…

HOMAG Group uutuudet: LIGNA-messut 2019

24-04-2019
LIGNA:n 2019 messuilla HOMAG täyttää hallin 14 puuntyöstökoneilla, -ohjelmistoilla ja teknisillä innovaatioilla. Ratkaisuja löytyy niin pienille kuin suurillekin teollisuusyrityksille.   Osana HOMAG:n ”YOUR SOLUTION” -lupausta, HOMAG esittelee kokonaisvaltaisia ratkaisukonsepteja, joiden…

Varastokoneita saatavilla! Useita Altendorf malleja ja HOMAG CENTATEQ CNC-työstökeskus heti Turun varastolta

15-04-2019
Varastokoneita saatavilla! Altendorf ja HOMAG CENTATEQ P-110 CNC-työstökeskus suoraan Turun varastolta Tarjolla seuraavat Altendorf mallit suoraan varastosta: Altendorf F45 Prodrive Altendorf Start 45 Altendorf WA80 HOMAG CENTATEQ P-110 CNC-työstökeskus Altendorf…

SBZ 628 S: Uusi joustava läpisyöttöinen CNC-työstökeskus Elumatecilta

08-04-2019
Elumatec on laajentanut menestyksekästä läpisyöttöisten CNC-työstökeskusten SBZ 628 -sarjaa uudella edullisella SBZ 628 S -mallilla. Uudessa koneessa on kaikki aiempien mallien tärkeimmät ominaisuudet ja se on suunnattu pienemmille teollisuusorientoituneille asiakkaille….

Everloy:n suuttimet niille, jotka hakevat korkeaa laatua

19-03-2019
Japanilainen Everloy on yrityksen perustamisesta, vuodesta 1938 alkaen valmistanut korkeatasoisia suuttimia teolliseen tuotantoon. Suutinteknologian kehittämiselle on pitkäjänteisesti rakennettu vahva perusta vuosikymmenten ajan. Tekniikan nopea  kehittyminen asettaa uusia haasteita myös suutinteknologialle kansainvälisesti. Everloy on…

Uudenlaisen puurakentamisen pioneeri Virossa – Welement AS

19-03-2019
Viron otollinen sijainti on johtanut monien virolaisten teollisuuden alojen kannattavaan vientiin Pohjoismaihin. Koska maa on pieni ja rakennusala rajoitettu, monet rakennusalan yritykset ovatkin keskittyneet pääasiassa vientiin. Maan EU-jäsenyys ja euroalueseen…

Rei-Kaluste luottaa Altendorfin laatuun

18-03-2019
Rei-Kaluste on vuodesta 1972 valmistanut erikoiskalusteita julkiskohteisiin Hollolan Kutajärvellä. Nykyinen omistaja Jani Huovilainen on johtanut yritystä vuodesta 2005 ja tällä hetkellä yritys työllistää seitsemän alan ammattilaista. Tuotannon alkuvaiheista asti on…

Exair paineilmatuotteet nyt verkkokaupassa

13-03-2019
Exair on yhdysvaltalainen yritys, jonka päämaja sijaitsee Cincinnatissa Ohiossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1983, sen tuotteet ovat tunnettuja kestävydestään ja laadustaan. Tuotteet on suunniteltu erityisesti työturvallisuutta edistäviksi. Löydät nyt kaikki tuotteet…

Huollettu alipainenostin hoitaa hommansa

20-02-2019
PRO tarkastus- ja huoltopalvelu alipainenostimille Alipainenostimen säännöllinen tarkastus ja huolto varmistavat laitteen käyttöturvallisuuden ja takaavat pitkän elinkaaren. Projecta tarjoaa huolto- ja tarkastuspalvelua alipainetoimisille nostoapuvälineille. Tarkastuksessa pystytään paikantamaan mahdolliset kulumiset, muodonmuutokset ja…

HOMAG CENTATEQ P-110 CNC-työstökeskus – uusi varastokone saatavilla heti Turusta!

13-02-2019
HOMAG CENTATEQ P-110 CNC-työstökeskus – uusi varastokone saatavilla nyt suoraan Turusta! CENTATEQ P-110 tarjoaa erinomaisen suorituskyvyn ja monipuolisuuden pienille ja keskisuurille puusepänpajoille. Kone saatavilla suoraan varastoltamme.     Tutustu   Pyydä…

Vahingoittuneet profiilien pinnat ovat nyt historiaa

05-02-2019
– suojakalvolla kolmelta puolelta päällystetyt profiilit säilyvät ehjinä Kalvopäällystysyksikkö RU-FE auttaa suojaamaan profiilien pintaa vaurioilta ja vahingoittuneet pinnat ovat nyt historiaa. Pinnan laatu voidaan tarkistaa ennen suojakalvon levittämistä ja pinta…

Winlet 1000 Crawler Bi-Leveling – apukurottaja, joka tekee työt siellä mihin muut eivät pääse

04-02-2019
Winlet 1000 Crawler Bi-Leveling on apukurottaja, joka eroaa muista nostimista. Se kulkee missä tahansa maastossa telaketjuilla. Winlet Crawlerilla on dynaaminen taso-ohjaus, joka pitää ylärungon vaakatasossa kaltevalla alustalla. Se on apukurottaja,…

Forel avasi kolmannen tuotantolaitoksensa ja laajentaa pääkonttoriaan

30-01-2019
Forel valmistaa koneita taso- ja eristyslasin valmistukseen, ja yritys vastaa myös kasvavien markkinoiden vaatimuksiin. Forel avasikin Italiassa kolmannen tuotantolaitoksensa kasvavan tilausmäärän tarpeisiin. Tehdas on kooltaan 3 000 m2. Italiassa sijaitsevien kolmen…

Kommentoi

Shopping Cart
Scroll to Top
This site is registered on Toolset.com as a development site.