Uudet SAWTEQ S-300 ja S-400 sarjan paloittelusahat mullistavat taas sahausteknologiaa. Siihen liittyviä prosesseja sekä komponentteja on paranneltu entisestään. Ja mukaan on tuotu myös jotain aivan uutta, kuten toleranceCheck.
Levyissä olevat jännitykset saatavat aiheuttaa sahattuun kappaleeseen kaarevan sahauslinjan, eli nk. “banaaniefektin”. Lopputuloksena komponentteja, joita ei voidakaan käyttää kalusteisiin tai rakenteisiin, mihin ne olivat tarkoitettuja. toleraceCheck on innovaatio, joka voi auttaa.
Teknologian ydin on sahan suorakulmavasteeseen sijoitetut sensorit, joiden avulla kone havaitsee kaarevuudet jo ennen katkaisusahausta. Samalla havaitaan komponentissa mahdollisesti olevat mittapoikkeamat. Käyttäjillä on tämän jälkeen mahdollisuus valita, sahataanko kappaleet poikkeamista huolimatta. Jos käyttäjä päättää sahata, levyyn tulostettu tarra kertoo, mikä sivuista on kovera. Tämä voidaan ottaa huomioon kappaletta jatkotyöstettäessä esim. CNC- tai listakoneessa, ja parantaa näin tuotannon laatua.
Havaitsee myös virheasennot levyjen syötössä
Tuotannon luotettavuuteen kuuluu myös se, että käyttäjä on paikoittanut sahattavan kappaleen kunnolla vastetta vasten. Mikäli näin ei ole, ohjaus kehottaa käyttäjää paikoittamaan uudelleen.
Edut pähkinänkuoressa:
- Varmistaa sahattujen kappaleiden mittatarkkuuden, etenkin käytettäessä aihioita, joissa esiintyy jännityksiä.
- Lisää luotettavuutta jälkityöstöissä.
- Huonot kappaleet havaitaan ennen katkaisusahausta. Näitä kappaleita voidaan käyttää tuotannossa jälkikäteen muilla tavoin.
- Auttaa myös arvioimaan levytoimittajien toimittaman materiaalin laatua.
Kysy meiltä lisää!

Jukka Nevavuo
puurunkoisten taloelementtien koneet,
puuntyöstökoneet

Toni Kytöviita

Altendorf Black Edition -kesätarjous

Cold Gun -ilmajäähdytyssarja pidentää työkalujen käyttöikää

Etsimme Business Controlleria vakituiseen työsuhteeseen

Etsimme varastomiestä/naista vakituiseen työsuhteeseen

Ligna-pokkari on julkaistu – lataa omasi!
Homag ohjelmistot – askel askeleelta tuotanto digitaalisesti haltuun

Insipiroidu – HOMAG Ligna-spesiaali on julkaistu!

HOMAG Group uutuudet: LIGNA-messut 2019

Varastokoneita saatavilla! Useita Altendorf malleja ja HOMAG CENTATEQ CNC-työstökeskus heti Turun varastolta

SBZ 628 S: Uusi joustava läpisyöttöinen CNC-työstökeskus Elumatecilta

Everloy:n suuttimet niille, jotka hakevat korkeaa laatua

Uudenlaisen puurakentamisen pioneeri Virossa – Welement AS

Rei-Kaluste luottaa Altendorfin laatuun

Exair paineilmatuotteet nyt verkkokaupassa

Huollettu alipainenostin hoitaa hommansa

HOMAG CENTATEQ P-110 CNC-työstökeskus – uusi varastokone saatavilla heti Turusta!

Vahingoittuneet profiilien pinnat ovat nyt historiaa

Winlet 1000 Crawler Bi-Leveling – apukurottaja, joka tekee työt siellä mihin muut eivät pääse

Forel avasi kolmannen tuotantolaitoksensa ja laajentaa pääkonttoriaan