Projecta Oy on alansa johtava suomalainen teknisen kaupan konserni. Toimitamme asiakkaillemme räätälöityjä ratkaisuja mm. puutuoteteollisuuteen, alumiinintyöstöön sekä prosessi- ja tasolasiteollisuuden tarpeisiin. Edustamme alojensa johtavia kansainvälisiä päämiehiä ja olemme tunnettu innovatiivisen teknologian asiantuntija yli 70 vuoden kokemuksella. Toimipisteemme sijaitsevat Turussa, Tallinnassa ja Vaasassa. Liikevaihtomme on n. 20 miljoonaa euroa ja teemme sen 45 huippuammattilaisen voimin.
Haemme kenttähuollon ammattilaista
Tehtävässä huolehdit valmistavan teollisuuden tuotantolinjojen ja yksittäisten koneiden asennuksista ja käyttöönotoista, huolloista sekä asiakkaidemme koulutuksesta.
Haemme henkilöä, jolla on oma-aloitteisuutta ja kykyä toimia itsenäisesti, aktiivista ja rohkeaa asennetta, innokkuutta kehittää toimintaa sekä halua pyrkiä parempaan. Odotamme Sinulta vahvaa asiakaspalveluhenkisyyttä, teollisuuden sähkökunnossapidon ja/tai -automaation kokemusta sekä valmiuksia laitteiden mekaaniseen asennukseen ja huoltoon.
Tehtävässä menestymiseen tarvitaan sujuvaa englannin kielen taitoa, vähintään opistotason peruskoulutusta ja/tai alan työkokemusta. Lisäksi arvostamme CNC–tekniikan tuntemusta sekä CAD/CAM osaamista. Tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta.
Tarjoamme haastavan ja monipuolisen työn suomalaisen teollisuuden ja alan huipputuotteiden parissa. Saat tarvittavan koulutuksen sekä osaavan organisaation tuen ja kilpailukykyiset edut.
Hakemukset palkkatoiveineen 30.11.2016 mennessä:
Hae työpaikkaa TÄSTÄ!

Teija Ahola
markkinointi

Uutuus Altendorfilta, Start 45!
Projectan ratkaisut mahdollistavat täysin joustavan pahvipakkaamisen
3D-Skanneri ja Homag VKS-sarjan pakkausautomaatiokone – yhdessä kustannustehokasta pakkaamista
PacTec 2016 messutunnelmia
Octomeca Oy vahvistamaan Projecta Oy:n pakkausliiketoiminnan kasvua
Uusi edustus lasintyöstössä – Adelio Lattuada
Projectan yksilölliset pakkausratkaisut ja Mr.Box nähtävillä PacTec 2016 messuilla
Automaatio elementtituotannossa – mukautuvat järjestelmät pienille ja suurille yrityksille
Technoform Glassinsulation tehdaskäynti
Homagtreff, Glasstec- ja PacTec – Viikko 38 Projectan hattutemppu, kolme tapahtumaa samalla viikolla!
AIRCOM Alumiiniset paineilmaputkistot
ProPak China 2016
A&R works taitaa sähköeristeiden teon
70-vuotias Projecta toivottaa Hyvää Kesää!
Miehittämätön RFID tuotantosolu Kuopiossa
IMOS – viritä tuotantosi ja nollaa virheet!
HOMAG & HOLZMA TREFF syksyn ehdoton huipputapahtuma!
Projecta esillä pakkaamisen ja materiaalinkäsittelyn ammattilaistapahtumassa Helsingissä 20.-22.9.
Älä anna kuumuuden häiritä prosessia – hanki Cabinet Cooler!